Koskelan suvun historiaa

Kiiskilahden aika 1636-1705

Virolahdesta on tehty ensimmäinen henkikirja 1638 ja ensimmäinen kirkonkirja 1656. Näistä on saatu luotettavaa tietoa esi-isistämme. He ovat saattaneet tulla Virolahdelle etelästä, mihin viittasivat rannikolla olevat asuinpaikat. Virolahti tunnettiin satamapaikkana jo vuonna 1336, jolloin Viipurin linnanvouti antoi Tallinnan porvareille oikeuden käydä kauppaa Virolahden kanssa.

Kiiskilahdessa oli 1636 vain neljä taloa.

Kiiskilahden talon isännät

Matti Matinpoika Kiiski 1636 – 1654, Virolahden Koskelat suvun kantaisä
Yrjö Matinpoika Kiiski 1654 – 1673
Riitta Eerikintytär 1673 – 1677 (Yrjö Matinpojan puoliso)
Maria Tuomaantytär 1677 – 1682 (Yrjön veljen vaimo)
Tuomas Yrjönpoika Kiiski 1683 – 1710
Margareta Tuomaantytär Kiiski n. 1722 . Hän meni naimisiin Martti Erikinpoika Nakarin kanssa ja Kiiskilahden talo sai uuden nimen Nakari.

Koskelan tila

Koskelan suvun sukutilana pidetään Virolahden Koskelan kylässä ollutta Koskelan kantatilaa. Ensimmäinen isäntä, joka tiedetään, oli Kosken Hannu 1550-luvulla. Hannu Koski ei tietojen mukaan kuulu Koskelan sukuun. Talo oli kylän varakkaimpia.
Seuraava Koskelan talon isänä oli Eerikki Hannunpoika vuoteen 1577 saakka.
Eerikin veli, Lauri Hannunpoika, jatkoi Koskelan tilan isäntänä 1579 – 1620. Hänen aikanaan tilasta tuli Virolahden 4. ratsutila.
Koskelan tilan isännyyden peri Tuomas Laurinpoika. Siitä kuinka kaun hän oli isäntänä, ei tiedetä.
Nuutti Laurinpoika oli isäntänä ainakin 1625 – 1634. Tiedetään, että vuonna 1638 isäntänä oli Tuomas Laurinpoika.
Virolaista sukua oleva eversti Leonhard von Vitinghoff osti Koskelan talon Tuomas Laurinpojalta 1643. Hän ei koskaan asunut Koskelan tilalla, vaan siellä siellä oli joko vouti tai tilanhoitaja.
Tämän jälkeen tila siirtyi Koskelan sukuun.

Koskelan sukutilan perustaminen 1705

Vuodella 1705 oli ratkaiseva merkitys Koskelan suvun kannalta. Suvun omistukseen hankittiin ratsutila Koskelan kylästä. Se oli pitäjän suurimpia tiloja ja vastasi 3/4 kokonaisverosta. Tilan ostaminen merkitsi suvun pääosan asettumista samalle alueelle ja samalla hyviä elinolosuhteita.

Tilan oli noin 60 vuotta omistanut eversti Vitinghoff, hänen vaimonsa ja poikansa. Se oli rakennuksiltaan ja viljelyksiltään hyvässä kunnossa. Virolahden historian mukaan (s. 286) varsinaisena ostajana oli kauppakirjan mukaan Martti Yrjönpoika Kiiski vuonna 1705. Hintana oli 650 kuparirahaa.

Kaupan vahvistamisesta on lyhyt merkintä Virolahden käräjien pöytäkirjassa seuraavasti:
”Siitä rusthollista, jonka rouva Margareta Vitinghoff 5.6.1705 tehdyn kauppakirjan mukaisesti on myynyt talonpoika Martti Yrjönpojalle hintaan 650 taalaria kuparirahaa, tehtiin nyt ensimmäinen lainhuudatus, mistä kukaan ei halunnut valittaa”.

Tuomas veli jäi isännäksi Kiiskilahden taloon ja veljeksistä Niilo ja Matti seurasivat Marttia Koskelaan. Martti oli isäntänä kuolemaansa saakka vuoteen 1710.

Koskelan suvun vaiheita 1700 – 1750

Unto Koskela selosti 2.8.1992 Lintulahdessa, Virolahdella, Virolahden Koskelat sukuseuran sukukokouksessa Koskelan suvun vaiheita ison- ja pikkuvihan aikana 1700 – 1750. Tämä on suoraan lainaus ko. kokouksen pöytäkirjan liitteestä.

”Haluan aluksi palata Koskelan suvun historiassa ajanjaksoon, josta on jäänyt asiakirjoihin vain vähän tietoa.  Tämä ajankohta on isonvihan aika ja Uudenkaupungin rauhan jälkeinen ajanjakso. Kirkonkirjat puuttuvat Koskelan kylästä vuosilta 1723 aina vuoteen 1750 saakka. Samoin henkikirjan laadinnassa on katkos Uudenkaupungin rauhan jälkeen Koskelan kylän kohdalla 1723 – 1728. Sen vuoksi ne muutamat asiakirjat jotka Agronomi Annikki Tompurin toimesta olen valtionarkistosta saanut ovat sitäkin mielenkiintoisempia. Nyt pieni katsaus niiden perusteella.

Koskelan suku muutti Koskelan kylään vuonna 1705, jolloin Martti Yrjönpoika osti Leonard von Vitinghofilta Koskelan kylästä ratsutilan Koskelan suvulle, niinkuin myöhemmin ilmenee.

Asiakirja Virolahden käräjiltä 27.09.1705.
Siitä Rushollista, jonka rouva Margareta Vitinghoff 5.6.1705 tehdyn kauppakirjan mukaisesti on myynyt talonpoika Martti Yrjönpojalle hintaan 650 taalaria kuparirahaa, tehtiin nyt ensimmäinen lainhuudatus, mistä kukaan ei halunnut valittaa.

Millaisen talon Martti Yrjönpoika sukunsa nimissä osti? Siitä kertoo maakirja vuodelta 1711, josta on saatavissa viimeiset tiedot ennen isoavihaa. Hän osti ratsutilan, jonka ratsastaja kuului ratsumestari Freudenfeltin (Froidenfelt) komppaniaan. (Freudenfelt asui Pyterlahden ratsumestarin puustellissa, nykyinen Kuusiholma). Augmenttina eli aputilana oli Pitkäpaaden Markku Tuomaanpojan tila.

Markku Tuomaanpojasta sen verran, että hänellä oli Pärttyli niminen poika, joka meni naimisiin Koskelan suvun kolmanteen sukupolveen kuuluneen veljessarjan ainoan tiedossa olevan sisaren Helga Yrjöntyttären kanssa vuonna 1691. Tästä seuraa Koskelan suvun Pitkäpaaden sukuhaara, johon kuuluvat ainakin Heikkilät, Pohjolat, Luotsilat, Niemelät ja Mattilat.

Takaisin Koskelan sukutilaan, eli Koskelan säteriin. Ostettuaan Koskelan ratsutilan Tuomas Laurinpojalta eversti Vitinghoff rakennutti asuinkartanon (säteri) ja asetti sinne voudiksi kapteeni Leonhard Aigmöllerin. Myöhemmin tilalla toimi tilanhoitajana ja vuodesta 1687 alkaen vuokraajana vuoteen 1705 saakka Samuel Dahl niminen mies. Talo oli sekä rakennuksiltaan että mailtaan hyvässä kunnossa, kun se siirtyi Koskelan suvulle.

Kun Uudenkaupungin rauhan rajasta oli päästy yksimielisyyteen voittajan ja voitetun kesken, odotti voittajaa kaiken muun järjestelyn ohella myös verotuksen uudelleenjärjestely. Sota oli köyhyttänyt tilat, pellot olivat kesantoina ja koko eläminen oli aloitettava alusta. Isäntiä kalvoi jatkuva huoli, mistä saada perheelle elatus ja mistä verot. Venäjän viranomaisilla oli paljon tehtävää saadakseen alueen edes jonkinlaiseen kuntoon.

Vuonna 1723 laadittiin henkilöluettelo Virolahden itäosan asukkaista. Koskelassa oli isäntänä 70 vuotias Niilo Yrjönpoika. Asukkaita oli yhteensä 10, joista oli tehty luettelo. Luetteloon oli merkitty lisäksi seuraavia tietoja, joita voidaan verrata samasta tilasta sata vuotta aikaisemmin tehtyyn luetteloon. Kylvössä alle tynnyrin verran viljaa (Vuonna 1620 kylvettiin viljaa noin 8,5 tynnyriä). Tynnyri oli noin 140 litraa. Vuonna 1723 oli merkitty lisäksi niittyä 5 kuorman verran, heikko metsämaa, silakan kalastusta, vauraus keskinkertainen.

Neljä vuotta myöhemmin 1727 järjestettiin verotus uudelleen tarkastamalla tilat paikan päällä lautamiesten avustuksella. Komissiota johti kamreeri Anton Johan Saltza. Valtionarkistosta löytyneen asiakirjan mukaan oli Niilo Yrjönpojan isännöimän Koskelan tilan maaomaisuus seuraava: Peltoa kahden tynnyrin vuosittainen kylvö. (pellosta on osa hiekkamaata, osa mustaa multaa). Niittyä alle 15 kuormaa. Kaskea alle 3/4 osa tynnyrin vuosittaisen kylvön verran. Niukka hirsi- ja tervametsä. Vähäinen laidunmaa. Pieni humalatarha. Hyvä kalastusmahdollisuus lahdessa. Lisäksi asiakirjassa on mainittu seuraavaa: Talo on ostettu ja lunastettu suvulle, niinkuin talonpoika väittää ja lautamies todistaa (oikeaksi). Yrittää vaatia neljäsosan verorästeistä anteeksiannettavaksi ja on sitten vastaava 3/4 verosta. (Ja näin Niilo Yrjönpoika sai 25%:n veroalennuksen).

Niilo Yrjönpoika oli isäntänä vielä vuoden, jonka jälkeen isännäksi tuli vuonna 1728 Antti Martinpoika. Hänen isänsä oli ostanut Koskelan tilan 1705 ja kuollut venäläisten surmaamana 1710.

Antin tultua isännäksi olot rauhoittuivat ja seurasi noin 10 vuoden rauhallisen kehityksen aika. Tänä aikana myös Koskelan tila vaurastui. Uutterat ihmiset saivat viljasadot kasvamaan. Karjatalous myös kukoisti, oli lehmiä, hevosia ja lampaita. Tilan tuotto oli jatkuassa nousussa, se elätti hyvin asukkaansa. Antin perheen lisäksi oli talossa ainakin hänen serkkunsa Simo Tuomaanpoika perheineen.

Rauhan aika päättyi Koskelan kohdalla pikkuvihan järkyttäviin sotatoimiin. Seuraavasta asiakirjasta, joka on valtionarkiston kokoelmista jäljennetty, ilmenee edellämainittu hyvinvointi ja vauraus, sekä sen katkera menettäminen.

Asiakirjakokoelman nimi on ”Pöytäkirjanotteet tutkimuksesta, joka on suoritettu sodan aikana vahinkoa kärsineiden tilojen veronmaksukyvyn määrittelemiseksi v. 1744”
Antti Kiiski, 3/4 veroa. Keisarillinen venäjän armeija on polttanut molemmat asuinrakennukset ja kaikki ulkorakennukset sekä aidat. Saman armeijan takia asukas on menettänyt 70 tynnyriä ruista, 60 tynnyriä ohraa ja kauraa, 6 hevosta, 25 lehmää, 40 lammasta ja taloustavaraa 258 ruplan arvosta, hänen on täytynyt korkean esivallan käskystä lyödä laimin talon viljelys ja vuosina 1741, 1742 ja 1743 olla paossa lähellä Venäjän valtiota, minä aikana pellot ovat olleet kesantona ja ovat sellaisena vieläkin, tarvitsee viiden vuoden verovapauden 1744-1748 sekä myöntyväisyyttä verorästien perimisessä vuosilta 1741-1743.

Jälleen kerran Koskelassa jouduttiin aloittamaan kaikki alusta. Sodan tuhosta olivat jääneet jäljelle kesantopellot ja metsä, joiden avulla uusi elämä voi alkaa. Suvusta olivat jäljellä serkusten Antti Martinpojan ja Simo Tuomaanpojan suurperheet, jotka asettuivat asumaan Koskelan tilan raunioille. Lisäksi Antti Martinpojan sisar Maria Martintytär oli avioitunut Orslahteen v. 1732 ja Simo Tuomaanpojan sisar Margareta Tuomaantytär palannut miehensä kanssa Kiiskilahden kotitilalle. Yksi tiedossa olevista serkuksista Helga Yrjöntyttären poika Matti Pärttylinpoika asui Pitkäpaadessa. Koskelan sukua siis jatkoivat viisi serkusta, kaksi Koskelassa sekä yksi Kiiskilahdessa, Orslahdessa ja Pitkäpaadessa. Koskelan suvun laajenemisen aika on koittanut.

Koskelan tilan kohdalla palataan vielä noin 100 vuotta myöhemmin tapahtuneeseen Isojaon aikaan. Siihen saakka on tila todennäköisesti ollut yhteisessä omistuksessa. Maarekisterin mukaan on kantatilan koko ollut 1842 seuraavan suuruinen: viljeltyä maata 64,92 ha, viljelykelpoista- ja metsämaata 329,84 ha, joutomaata 31,21 ha, tilan koko yhteensä 425,97ha.

Toukokuun 12 päivänä 1842 suoritetussa lohkomisessa tila jaettiin neljään manttaalin mukaiseen yhtäsuureen osaan. Kaksi osaa tuli Antti Koskelan sukuhaaralle ja toiset kaksi osaa Simo Koskelan sukuhaaralle. Myöhemmin on maaomaisuutta jaettu eri tavoin Koskelankin kylässä, kunnes tapahtui Uudenkaupungin rauhan toisinto, nyt Koskelan kylää saa vain Kurkelan kallioilta katsella, jos sieltäkään mitään enää on nähtävissä. ”